ARVOSANA
MEDIA
Legendary Entertainmentin hirviöiden täytteinen MonsterVerse on pärjännyt Universalin vastaavaa paremmin, kun jaettu universumi ennättää neljänteen osaansa. Adam Wingardin haltuun saapunut Godzilla vs. Kong tarjoaa nimensä mukaisesti faneille kaipaamansa, kun kaksi viime vuosien titaania astuu samaan kehään nimeltä Maa. Lippunsa eturiviin ostaneet huomaavat tosin valitettavan pian, että valtaosan matsista huomio on kiinnitetty sittenkin turpakäräjiä juontaviin ihmisiin.
Käsikirjoituksesta vastaa MonsterVersen luottokynäilijä Max Borenstein ja Marvelilta lainaan saatu Eric Pearson, jotka saattavat kaksikon yhteen aavistuksen haparoivin ottein. Viitisen vuotta hirviöitä vilisseen Godzilla II: King of the Monstersin jälkeen sijoittuvat tapahtumat seuraavat villiintynyttä kaijua, joka on päättänyt lopettaa mysteerisesti ihmiskunnan puolustuksen ja alkanut hyökätä näiden rantakaupunkeihin. Selvitäkseen jo kolmannen kerran sukupuuton uhasta ruokaketjun huipulta tippuneet ihmiset ryhtyvät suunnittelemaan vastaiskua, johon liittyy pääkallosaarellaan viihtynyt Kong sekä hutera hypoteesi ontosta Maasta.
Kuten premissistä käy selväksi Godzilla vs. Kong ei ota itseään onneksi kovin vakavasti, mikä on elokuvan kannalta suuri pelastus. Ihmisten matkassa pitkälti kulkevaa reissua rytmitetään tasaisin väliajoin toki tyydyttävällä titaanitoiminnalla, mutta silti vajaan parin tunnin kestosta on siunattu aivan liikaa aikaa alleviivaavaan selittelyyn. Köykäisen juonenkuljetuksen ohella – tosin odottiko joku tältä muka juonta – ihmisten virka elokuvassa on lähinnä todeta Kongin/Godzillan tekevän jotain, jos se ei vielä ruudulta ollut käynyt selväksi.
Leffa jatkaa aiempien osien hyväksi havaitulla juustoisuudella, joskin soittaa sinfoniaa aavistuksen väärästä nuotista. Jordan Vogt-Robertsin ohjaama Kong: Pääkallosaari löysi muutama vuosi takaperin täydellisen yhtälön viihdyttävän toiminnan ja huumorin välillä pitämällä päähenkilönsä tekemisistään huolimatta vakavina, mutta Godzilla vs. Kongissa hahmot oikein tuntuvat tietävänsä olevan pelkkiä vitsejä. Huumori on toki aina subjektiivista, mutta yhtäjaksoisesti läppää heittävät päähenkilöt osuvat harvoin maaleihinsa. Heidän ansiostaan elokuva tuntuu osin myös taistelevan itseään vastaan etsiessään sopivaa sävyä.
Ja koska aiempien osien valtava hahmokaarti ei koskaan riittänyt, esitellään tuoreimmassa tulokkaassa myös liuta uusia kasvoja ja sysätään vanhat tutut sivuun tai unohdetaan kokonaan. Uutta retkikuntaa johtavat edellisestä leffasta tuttu Millie Bobby Brown, joka saa tuekseen Julian Dennisonin ja salaliittohörhöä esittävän Brian Tyree Henryn. Kolmikon setistä ei juuri vakavuutta löydy, kun taas Alexander Skarsgård, Rebecca Hall ja Kaylee Hottle johdattelevat katsojansa Kongin matkassa kohti Maan keskipistettä ilman sen kummempaa hahmonkehitystä.
Jos tässä vaiheessa ihmettelet, miksi en ole puhunut vielä oikeastaan sanallakaan varsinaisesta toiminnasta tai ottelun pääpukareista, syy on nimenomaan siinä, ettei Godzilla vs. Kong tee sitä oikein itsekään. Mutta kun leffa lopulta lyö monstereilleen kelloa, päästään leffan parissa oikeasti nauttimaan. Kolossaalisten titaanien yhteenotot merellä ja maassa ovat juuri niin massiivisia ja tuhontäytteisiä kuin fanien salaisissa toiveissa, eikä tällöin anneta sijaa ihmisten kaltaisille rääpäleille.
Vaikka leffasta uupuvat King of Monstersin kaltaiset syvälle sieluun palavat kauniit kompositiot, on varsinainen toiminta huomattavasti näyttävämpää ja ennen kaikkea selkeämpää kuin edeltäjässään. Koreografialtaan monstereiden väliset kärhämät eivät välttämättä tarjoa kovin yllättäviä temppuja, mutta silkan poppariviihteen varjolla titaanien mättöä puolin ja toisin katsoisi ilokseen enemmänkin. Nautinnollisuutta edesauttaa leikkauspöydällä käytetty maltti sekä digiluomuksien liikkeistä hohkaava massa, joiden ansiosta jättien taisto tuntuu oikeasti kahden valtavan kolossin väliseltä tappelulta.
Silti tästä saadaan nauttia aivan liian vähän kokonaisuuteen nähden, minkä vuoksi Godzilla vs. Kong ei onnistu oikein koskaan viihdyttämään koko kestoltaan. Vaikka nimikkohahmot kannattelevat pitkälti omaa elokuvaansa, joutuvat hekin toistuvasti umpityperien ihmisten varjoon. Ratkaisussa ei muutoin olisi ongelmaa, jos kohtaukset tarjoaisivat edes samanlaista viihdettä kuin isosisaruksensa.