Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

J.K. Rowling loihtii Harry Potter -maailmansa takaisin valkokankaalle kirjailijan debyyttikäsikirjoituksessaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Vuonna 2001 julkaistuun samannimiseen kirjaan perustuva teos sijoittuu kuitenkin vuosikymmeniä ennen suositun kirjasarjan tapahtumia erillisenä tarinakokonaisuutena, jonka on tarkoitus käynnistää kokonaan uusi viisiosainen elokuvasarja.

Taikuri Newt Scamander (Eddie Redmayne) saapuu New Yorkiin aikeinaan matkata syvemmälle uuteen mantereeseen, mutta miehen salkusta karkaavat otukset pitkittävät tämän vierailua Isossa Omenassa. Samaan aikaan outo ilmiö riepottelee kaupunkia ja paikallinen velhojärjestö kamppailee salatakseen olemassaolon, eikä Scamanderin vapaalla jalalla olevat turriaiset ainakaan helpota asiaa.

Edellisestä Harry Potter -elokuvasta on kulunut jo viisi vuotta, ja katsojien kanssa vuosien varrella kasvanut sarja aikuistui ja synkistyi osa osalta. Ihmeotukset jatkaa kasvamistaan vaihtamalla lapsukaiset aikuisiin, minkä lisäksi maailmansotien välinen ajanjakso sekä New York tuovat kerrontaa aiempaa maanläheisemmäksi. Tunnelmassa ei ole kuitenkaan hylätty alkuperäissarjan hyväntuulista lapsenomaisuutta, ja elokuvan lukuisat maagiset hetket suorastaan säihkyvät värikkyydellään muutoin kovin synkeän realistisessa kuvastossa.

Asiaankuuluva taikuus ja henkilöhahmojen tietynlainen, toismaailmallinen viattomuus vetävätkin välittömästi puoleensa. Kerronnassa on roima annos puhdasta hyväntuulisuutta, joka tarttuu vääjäämättä myös katsojaan. Myös sivuhahmot ovat kauttaaltaan erinomaisesti käsikirjoitettu osaksi elokuvan yleistä tunnelmaa, joka on leikkisä menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin asti. Jo elokuvan viattomuus tuntuu itsessään lähes taianomaiselta.

Nimensä mukaisesti Ihmeotukset ja niiden olinpaikat loihtii valkokankaalle kuitenkin kattavan kirjon mitä erinäisimpiä otuksia ja taapertajia katsojille. Paino on nimenomaan tietokonetehostein luoduissa hirviöissä, eikä niinkään loitsuissa, ja Scamanderin salkkuun kätketty toinen todellisuus pitääkin sisällään kokonaisen maailman, jota haluaisi tutkia tarkemmin. Toisinaan tekijät sortuvat esittelemään taikojaan ja muita kummallisuuksia vain esittelyn vuoksi, mutta onneksi useimmissa tapauksissa nähdylle on aina tarkoituksensa.

Huolimatta siitä, että kyseessä on viisiosaisen elokuvasarjan ensimmäinen osa, Ihmeotukset on saatu kursittua yllättävän koherentiksi ja itsenäiseksi kokonaisuudeksi. Tuleva elokuvamaailma pohjustetaan hyvin ilman liiallista jahkailua, ja juoni polkaistaan käyntiin oikeastaan ensimetreiltä lähtien. Kerronnassa ei myöskään liiemmin hidastella tarinan edetessä, vaan useita juonikuvioita pallotellaan vuoronperään tarpeen tullen ja tulevia koitoksia pohjustellaan juuri sopivasti; lopputekstien alkaessa olo on juuri sopivan kylläinen.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat tuo Rowlingin rakastetun maailman takaisin valkokankaalle miellyttävän uudenlaisessa valossa. Yhtäältä virkistävän tuoreelta ja samanaikaisesti myös kovin tutulta tuntuva elokuva hemmotteleekin niin kirjailijan vanhoja kuin uusia faneja – iästä riippumatta.