ARVOSANA
MEDIA
Vuonna 2011 ensimmäisen kerran valkokankaalla nähty uuden sukupolven Ryhmä-X saa jatkoa toistamiseen Bryan Singerin käsissä, kun mutanttien alkuperäisohjaaja jatkaa Days of Future Pastin aikajanaa myllertäneiden kuvioiden purkamista. Elokuvasarjan yhdeksäs osa, X-Men: Apocalypse, lainaakin edellisosan tavoin sarjakuvista jo toisen fanien suosiman juonikuvion, jonka tapahtumien seuraukset vaikuttivat laajalti X-Men-sarjan tulevaisuuteen 1990-luvulla.
Simon Kinberg ei kuitenkaan lähde käsikirjoituksellaan aivan yhtä äärimmäisiin muutoksiin, vaikka kankaalle tallusteleekin mutanteista voimakkain ja vanhin, Apocalypse. Maailmanlopun henkeä peilataan myös juonikuvioiden osalta, kun horroksestaan heräävä, jumalana itseään pitävä varhaismutantti kokee ihmiskunnan langenneen poluiltaan ja kaipaavan perusteellista puhdistusta.
Ilmestyskirjamaisista sävyistä huolimatta X-Men: Apocalypse jättää tematiikan pitkälti rauhaan, eikä yksittäisiä viittauksia kummemmin lähde ruotimaan mutanttien mahdollisista uskonnollisista vaikutuksista. Pintaa syvemmät sävyt jäävät muutoinkin uupumaan, eivätkä tekijät onnistu tällä kertaa tuomaan edes hahmoihin uutta särmää tai kerronnallista jäntevyyttä reilun kahden tunnin kestosta huolimatta. Fokus tuntuukin jääneen tiukasti toiminnalliseen silmäkarkkiin, mikä jättää elokuvan alkuosuuden vaille mielekästä täytettä. Edes pohjana toimineesta 80-luvusta ei saada mitään irti.
Ruudulle tuodaan kyllä liuta kokonaan uusia hahmoja, jotka muuttuvat tarinan vaatiessa niin sarjakuvista tutuiksi neljäksi hevosmieheksi kuin näitä vastaan astuviksi aloitteleviksi supersankareiksi. Valtaosa Apocalypsen ajasta siunataankin tuoreille mutanteille ja näiden voimannäytteille. Valitettavasti kunkin erikoistehosteet jäävät valitettavan monelta näiden ainoiksi meriiteiksi elokuvassa, sillä hahmonkehitys on kauttaaltaan liki olematon tai paisuneen näyttelijäkaartin vuoksi tylysti tiivistetyn kömpelö. Edes aiempia osia kannatelleet Michael Fassbender ja James McAvoy Magnetona ja professori Charlesina eivät pelasta elokuvaa, vaan hahmojen identtiset tarinakaaret on apinoitu pitkälti First Classin ja Days of Future Pastin vastaavista.
Tarinallista tyhjäkäyntiä ei tällä kertaa pelasta edes näyttävä toiminta. X-Men: Apocalypse uhkuu maailmanloppua ainoastaan sanallisesti, mutta varsinaisen kerronnan kannalta pääantagonistin uhan tuntu ei välity katsojille saakka. Ongelmana on osittain tuhon keskittyminen vain yksittäisiin, pääasiallisesti Jenkkeihin sijoittuviin alueisiin, jolloin maailmanlaajuiset seuraamukset jäävät pitkälti omaan pääkoppaan. Sarjakuvista olisi nähnyt reippaasti otettavan mallia myös entistä rohkeammin, jolloin Apocalypsen jälki elokuvajatkumoon olisi ollut pysyvämpi ja dramaattisempi. Nyt tilanne palaa pitkälti entiseen lopputekstien tullessa.
Myös varsinaiset toimintakohtaukset jättävät toivomisen varaa. Yksittäisissä kärhämissä ei hyödynnetä tarpeeksi mutanttien uniikkiutta, mikä saa taistot näyttämään keskenään kovin samanlaisilta. Myös isommista yhteenotoissa puuttuu kunnollinen koukku ja vastaava synergia, joka nosti Days of Future Pastin lyhyet, mutta sitäkin kiihkeämmät kahinat valokeilaan. Apocalypse sortuu toisinaan myös oikomaan tiet suoriksi tuodessaan fanipalvelusta Wolverine-faneille. Jopa Quicksilverin oma viisitoistaminuuttinen jää edellisosan varjoon, ja superkiiturin toinen pelastusoperaatio tuntuu pitkälti vain vanhan kierrätykseltä. Kokonaisuudessaan toimintakohtaukset eivät ole huonoja, mutta niistä jää kaipaamaan selkeää omaperäisyyttä.
X-Men: Apocalypse ei onnistu tarjoamaan lupaamaansa maailmanloppua saati tyydyttämään fanejaan. Elokuvasarjan uuden nousun heikoimmaksi osaksi jäävä tuotanto tuntuukin pitkälti hyvin hätäiseltä ja liian täyteen ahdetulta kierrätykseltä, jonka seurassa kyllä istuu mukisematta, vaan josta jää kaipaamaan paljon, paljon enemmän.