Imitation Game, The

Saksalaisten toisessa maailmansodassa käyttämän Enigma-salauslaitteen koodin purkua pidetään yhtenä suurimpana, yksittäisenä tekona suuren sodan voiton kannalta. Teoreetikkojen mukaan salausavaimen purkaminen lyhensi maailmansodan kestoa jopa kahdella vuodella, kun liittolaiset pystyivät ennakoimaan milloin ja mihin saksalaiset hyökkäisivät seuraavaksi. Yksi koodin purkajista oli Alan Turing, jonka elämänkerrallinen elokuva The Imitation Game keskittyy tosin henkilöään enemmän itse arvoitukseen.

Andrew Hodgesin kirjoittaman elämäkerran pohjalta sovitettu elokuva lainaa lähdemateriaaliansa varsin löyhästi kuvatessaan Bletchley Parkin kartanossa tapahtunutta koodinpurkua armottoman säntillisesti etenevää aikaa vastaan. Hahmotutkielman ja trillerin tavoin rakennetun kerronnan keskiössä nähdään Benedict Cumberbatchin esittämä matemaattinen nero Turing, joka ei paitsi yrittänyt purkaa yhtä aikansa suurinta salaisuutta, vaan yritti salata myös omansa: homoseksuaalisuuden.

Turing joutuikin sodan jälkeen vainotuksi ja ennen pitkään myös tuomituksi homoseksuaalisuudestaan, mistä The Imitation Game lainaa kerrontaan sen toisen kerroksensa. Tosin pääpaino pidetään selkeästi itse Enigma-salauksen purkamisessa, minkä seurauksena kaikki kronologisesti tapahtumaa edeltävät ja sitä seuraavat rajalliset kohtaukset tuntuvat kovin irrallisilta ja jopa tarpeettoman hyökkääviltä. Tekijöiden tarkoituksena on ollut nimittäin esittää Turingin saavutukset, joskin keskittyen niistä vain yhteen, muodostaakseen kontrastin hänen sodanjälkeiseen kohteluun ja sen traagiseen lopputulemaan: oletettuun itsemurhaan.

Ongelmaksi ei niinkään muodostu se, että Graham Moore ottaa käsikirjoituksessaan jossain määrin fiktiivisiä vapauksia dramatisoidessaan henkilökuvaustaan, vaan se, ettei Turingin sodanjälkeistä aikaa, muita saavutuksia tai historiaa kuvailla käytännössä lainkaan. Keskittyminen pelkästään miehen bombe-koneeseen, vaikkakin merkitykseltään suuri, ei lopulta riitä luomaan Turingista sellaista kuvaa kuin tekijät toivoisivat. Etenkin, kun hänen homoseksuaalisuutta korostetaan ja se nostetaan erityisesti esille lähes yksinomaan vain lyhyeksi jäävissä lapsuusmuistoissa ja sodanjälkeisissä kohtauksissa.

Hahmokuvauksena The Imitation Game on silti mielenkiintoista katsottavaa, kiitos eritoten Cumberbatchin erinomaisen tulkinnan. Sosiaalisesti kykenemätön, varautunut mutta nerokas hahmo kääntyy näyttelijän opeissa eläväksi, hengittäväksi yksilöksi, jonka taistelu niin työntekijöiden hyväksyntää kuin koneen toimivuutta kohtaan tarttuu myös katsojaan. Dramaturginen lisenssi nakertaa jossain määrin myös näiden kohtausten tunnelatausta ennalta arvattavuuksineen, mutta kokonaisuudessaan erinomaiset näyttelijäsuoritukset onnistuvat peittämään pienoiset ruhjeet helposti unohduksiin. Tosin onnistuuko elokuva varsinaisesti tuomaan mitään erityistä tulkintaa tai uutta kulmaa Turingiin, on sitten eri asia. 

The Imitation Game on hyvillä näyttelijäsuorituksilla varustettu laatudraama, jonka paikoin vähän liian aggressiivinen ote tuntuu kovin päälle liimatulta muutoin kovin tahdikkaana pysyvän kerronnan lomassa.