Irrational Man

Abe (Joaquin Phoenix) on elämänsä nautinnot loppuun kuluttanut professori, joka saapuu fiktiivisen Braylin pieneen collegeen opettamaan filosofiaa uusille oppilailleen. Nuoruuden aktivistista on kuoriutunut eksistentialistisesta kriisistä kärsivä sivustakatsoja, jonka kaikonnut elämänilo näkyy niin miehen libidossa, opetuksessa kuin tämän olemuksessa. Potentiaalinen ratkaisu elämäntuskaan löytyy kuitenkin yllättävästä suunnasta, toisen yksilön olemuksen tukahduttamisesta ja täydellisestä rikoksesta.

Woody Allen palaa jälleen ohjaajan ja käsikirjoittajan virassa toimittamaan oman kyynisen älykön elämäntuskansa elokuvamuottiin uutukaisohjauksessaan Irrational Man. Puhtaan filosofisen puheenvuoron sijaan elokuva lainaa kuitenkin tasaisesti ruutuaikaa rikosgenren parista kujeilevan ja sysimustan huumorin ryydittämänä, mikä tuo kaivatun tuulahduksen kieroutunutta keveyttä kerrontaan.

Elokuvan pohjalla sykkii ajatusten ja tekojen välinen eroavaisuus, jota Allen lähtee tutkimaan omintakeisten dialogitulvien kautta. Sanailuissa vilahtaa kuuluisien filosofien nimiä ja pohdintoja, jotka eivät jää pelkästään näsäviisaiksi sivumaininnoiksi, vaan muodostavat koko elokuvan ja sen pääosaesittäjän olemuksen ytimen. Ideaalien, ylväiden ajatusten ja toimettomuuden lämpimän kyyniseen turvaan on helppo antautua, mutta vasta teot saavat ihmisen todella elämään. Tosin mieluummin itsekeskeisyyttä välttäen.

Tässä kohtaa ohjaaja vie päähenkilönsä – ja oikeastaan koko filosofian – moraalisesti häilyvämmille vesille, kun ideaalitaso viedään osaksi käytäntöä. Kahden kertojansa, Phoenixin ja tämän nuorta opiskelijarakkautta tulkitsevan Emma Stonen, kautta Allen paljastaa ajatusten ja todellisuuden välisen räikeän kuilun, jossa kaikkein arveluttavimmatkin teot pystyy ajatuksen tasolla oikeuttamaan jonkin kuuluisan henkilön siteerauksella. Todellisessa maailmassa teoilla on silti usein lopulliset, pysyvät vaikutukset, ja näiden hetkien aikana elokuvan taustalla soiva ilkikurinen jazz-musiikki tuo kerrontaan riemastuttavaa rinnakkaisasettelua.

Tietynlainen ilkikurisuus leimaakin elokuvan kauttaaltaan. Filosofisista taustoista huolimatta Irrational Man kiitää pinnalla, ja vaikka se saa voimaa höpinöihin sidotuista ajatuksista, pysyy kerronta siitä huolimatta kevyenä ja viihteellisenä. Elokuvasta nauttiakseen ei tarvitse olla suuri ajattelija, mutta se tuo rakenteeseen oman syvyytensä. Oikeastaan Allen jopa epäsuorasti vihjaa, ettei moinen edes kannata kääntäessään pääosakaksikon elämänilot ympäri ajatusten ja tekojen vaihdettua omistajaa. Omalla tavallaan elokuva onkin isku liiallisten ajattelijoiden suuntaan.

Irrational Man on ohjaajalle ominaisen kepeä ja mustan huumorin ryydittämä draama eksistentialistisesta kriisistä, täydellisestä murhasta ja moraalisesta dilemmasta.