Kirottu

Saw-sarjan alulle pannut James Wan jatkaa hyväksi havaitulla kauhulinjalla myös viimeisimmän ohjaustyönsä parissa. Tositapahtumiin perustuva Kirottu on dramatisointi paranormaaleihin ilmiöihin erikoistuneiden Ed ja Lorraine Warrenin vuonna 1971 hoitamasta tapauksesta, jossa uuteen taloon muuttaneen Perronin perhe joutui poikkeuksellisen yliluonnollisten ilmiöiden kohteeksi.

Uuden aallon kauhuntekijöihin lukeutuva Wan loihtii vakuuttavalla ammattitaidolla lähivuosien parhaimman genreteoksen, jonka teho ei lepää yksinomaan säikkyjen onnistumisprosentissa, vaan erinomaisessa kirjoitustyössä. Chad ja Carey Hayesin käsikirjoitus keskittyy ensisijaisesti henkilöhahmoihin ja luo heistä samaistuttavia, eläviä ihmisiä. Kauhuelokuvan ollessa vieläpä kyseessä, tämä inhimillistäminen toimii samalla eräänlaisena vahvistimena Kirotun pelkokertoimelle; päähenkilöihin kohdistuva kauhu välittyy tunnesiteen myötä myös katsojaan.

Tunnetta korostavat loistavat näyttelijäsuoritukset niin aikuisveteraaneilta kuin seitsemänhenkisen perheen pienokaisilta. Perronien vanhempia tulkitsevat Ron Livingston ja Lili Taylor ovat roolihahmoissaan ilahduttavan aitoja persoonia, eikä kauhuelokuvia yleensä piinaavasta skeptismistä – useimmiten miehen suunnalta – ole onneksi jälkeäkään. Lapsosten osuudet ovat aavistuksen pienemmät mutta sitäkin kriittisemmät tavoitellun pelottavuuden suhteen. Vaikka talon kauhuista saavat osansa itse kukin, onnistuu etenkin Joey King tuomaan muutamiin kohtauksiin vakuuttavia pelonväreitä.

Elokuvan keskiössä ovat Perronien lisäksi myös Warrenit, joiden rooleissa nähdään Patrick Wilson ja Vera Farmiga. Ed ja Lorraine esitellään katsojille niin ikään helposti samaistuttavina ihmisinä, jotka uskovat kyllä täysin työhönsä mutta ovat silti hyvin tietoisia heitä kohtaan kohdistetuista epäilystä. Kaksikon välistä historiaa rakennetaan hiljalleen läpi elokuvan, ja näyttelijät tuovat kohtauksiin lämpöä ja sanatonta yhteisymmärrystä pienillä eleillä. Varsinkin Farmiga tulkitsee selvännäkijän roolinsa hienovaraisella ammattitaidolla.

Hahmolähtöisyydestä huolimatta Kirottu ei ole pelkkää draamaa. Vajaan parituntisen elokuvan aikana riittää pelotteita lähes joka minuutille, ja vaikka Hayesien käsikirjoitus sisältääkin miltei jokaisen manausleffan kliseen, taituroi Wan niiden seassa tarkkaan harkittua tyylitajua osoittaen. Pimeät kellarit, ikkunoissa näkyvät hahmot ja oudot äänet toimivat paitsi oikeaoppisena pelkokertoimena, myös tarkoituksellisina hämäyskeinoina rauhallisempien kohtausten aikana, mikä saa katsojan olotilan pysymään lähes jatkuvassa epävarmuudessa ja siten epämukavana. 

Painostava tunnelma kulkee rinta rinnan säikyttelyjen kanssa, ja elokuva pohjaa suurimman kauhumomenttinsa nimenomaan äkillisiin yllätyksiin. Kirottu välttää tosin aika hyvin halvat säikyt, joissa pelottelua vahvistetaan keinotekoisesti nostamalla desibelejä moninkertaiseksi. Toki niitäkin on ujutettu muutamia sekaan, mutta useimmissa tapauksissa kohtausten pelottavuus nousee suurimmilleen vasta varsinaisen säikäytyksen jälkeen.

Kirottu on tunnelmallinen ja äärimmäisen painostava kauhuelokuva. Kliseet edukseen kääntävän säikyttelyn pyhä kolminaisuus koostuu laadukkaasta käsikirjoituksesta, upeista näyttelijäsuorituksista ja ohjaajansa antaumuksellisesta näkemyksestä.