ARVOSANA
MEDIA
Nykykauhun kultasormi James Wanin luoma Kirottu-universumi laajenee jo kahdeksanteen osaansa elokuvalla Kirottu 3: Paholaisen vallassa. Huolimatta todella epätasaisesta laadustaan vuonna 2013 alkuperäisellä Kirotulla käynnistynyt kauhusarja on noussut sittemmin yhdeksi tuottoisimmista kauhufranchiseista koskaan, joten jatko-osien liukuhihnatuotanto ei jaksa yllättää. Valitettavasti sarjan tuorein osa ei yllä alkuperäisen kaksikon tasolle, vaan edustaa likemmin pääosin tusinakauhuiluun sortuneita sivuosia.
Kirottu 3: Paholaisen vallassa seuraa kuitenkin edelleen tosielämän vastineisiinsa pohjautuvia paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunutta Warrenin pariskuntaa, Ediä ja Lorrainea, joiden rooleihin palaavat Patrick Wilson ja Vera Farmiga. Tällä kertaa kaksikon keisseistä on napattu filmatisoitavaksi kuuluisa Arne Cheyenne Johnsonin oikeudenkäynti, joka oli Yhdysvalloissa ensimmäinen laatujaan, jossa puolustus pyrki todistamaan murhasta syytetyn edustajansa syyttömyyden vedoten riivaukseen.
Spoilerivaroitus: tapausta edustanut tuomari ei selitystä niellyt.
Varsinainen oikeudenkäynti ei ole kuitenkaan kiinnostanut käsikirjoittaja David Leslie Johnson-McGoldrickia, joka sen sijaan tunkee elokuvaan jokseenkin kaikki mahdolliset kauhukliseet ja konventiot epämääräiseksi sillisalaatiksi. Lähtökohtaisesti Warrenit pyrkivät auttamaan syytettyä etsimällä todisteita demonisesta possessiosta, mutta käytännössä juoni vie heidät täysin toiseen elokuvaan murhamysteereineen, saatananpalvojineen ja elävine kuolleineen. Vaikka kaikki tehdään näennäisesti Arnea varten, itse elokuva unohtaa asian aina loppuratkaisua myöten.
Kerronnasta uupuu lisäksi kahden aiemman Kirotun ohjanneen Wanin taituruus, sillä ohjaajanpallilla istuu tällä erää The Curse of La Lloronasta tunnettu Michael Chaves. Vaikka hänen kädenjäljessään ei ole suoranaisesti mitään erityistä vikaa, Chaves ei yllä lähellekään Wanin mestarillista kliseiden hyödyntämistä katsojan odotuksien vastaisesti saati tämän omaperäistä visiotaan. Sen sijaan ohjaaja luottaa debyyttiohjauksensa lailla ylenpalttiseen desibelikauhuiluun, jossa tunnelmanluonnin sijaan tyydytään vain säikyttelemään äänekkäiden tehosteiden kera.
Elokuvan suurin ongelma on silti sen päämäärättömyys. Käsikirjoitus tursuaa ympäriinsä aivan liian monen juonilangan perässä, jolloin hahmoihin ei ennätä samaistua – piirre, jonka tärkeyden huomaa nimenomaan kahdesta ensimmäisestä Kirotusta. Warreneita esittävät Farmiga ja Wilson ovat luonnollisesti omat loistavat itsensä, ja kaksikon välillä huokuu lämpöä, uskoa toisiin sekä rakkautta. Tosin käsikirjoituksellisista syistä johtuen Wilsonin esittämälle Edille on luotu keinotekoinen rasite, jota tekijät hyödyntävät vähän turhankin paljon jännitteen luomiseksi. Toisaalta se antaa myös enemmän ruututilaa aina niin erinomaiselle Vera Farmigalle.
Kirottu 3: Paholaisen vallassa ei valitettavasti yllä alkuperäisen kaksikon tasolle, vaan latistuu päämäärättömäksi säikyttelyfestiksi. Ohjaajanvaihdos on vienyt elokuvasta samalla kaiken omaperäisyyden ja jättänyt jälkeensä vain kasan kliseitä, joita Chavez heittelee ruudulle oppikirjamaisella otteella. Kirottu-universumin sisällä Paholaisen vallassa ei suinkaan ole sieltä kaikkein huonoimmasta päästä, mutta se jää harmillisen keskinkertaiseksi.