ARVOSANA
MEDIA
Kuudes kerta toden sanoo, kuten Maarit Lallin samannimisen uutuuselokuvan päähenkilön sääntö tietää kertoa. Irtosuhteiden kautta pelkkää seksiä hakeva yksityisetsivä Annika (Pihla Viitala) törmää helsinkiläiseen kiinteistövälittäjä Rickyyn (Antti Luusuaniemi), ja pari päätyy vaihtamaan pikaiset eritteet asuntonäytössä. Sitten toisessa, kolmannessa ja lopulta kohtalokkaassa kuudennessa kerrassa, jolloin irtosuhde muuttuu Annikan mukaan viralliseksi parisuhteeksi, jota kumpikaan ei halua – lopettaa.
Kevyen romanttisena komediana alkava Kuudes kerta ei ole lopulta kuitenkaan se perinteiseen kaavaan sidottu genreteos, josta niin elokuvan synopsis kuin sen ensimmäinen tunti vahvasti vihjailee. Kyllä, nainen ihastuu tahtomattaan mieheen, joka on samalla tämän toimeksianto aviomiestään pettämisestä epäilevältä vaimolta. Kaikki ainekset perityypilliseen romanttiseen komediaan ovat kasassa, mutta ne heitetään ensimmäisen tunnin jälkeen kokonaan pois.
Kuudes kerta on lopulta elokuva pettämisestä ja petetyistä sekä näiden taustalla olevista ihmisistä. Ensimmäisen puoliskon kevyenä alkanut hassuttelu muuttuu puolivälin jälkeen yllättävän raskaaksi moraalitarinaksi, jossa päähenkilöiden sisäisiä virikkeitä lähdetään selvittämään. Eritoten valokeilaan nousee Rickyn sairaalloinen seksiriippuvuus, joka ei kysy aikaa, paikkaa tai henkilöä. Ja aivan kuten monet mielenterveydelliset sairaudet tai pakkomielteet, myös todelliseen Rickyyn suhtaudutaan halveksien ja etoen.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Lallin ansioksi on laskettava, ettei hän sorru stigmatisoimaan päähenkilöitä, vaan kuvaa heidät vikoineen päivineen sellaisina. Sen seurauksena hahmot eivät välttämättä ole järin samaistuttavia, mutta ainakin he ovat hitusen aidompia. Rickyn lisäksi myös Annikalla on omat salaisuudet, joita hän käsittelee kyseenalaisin keinoin ja oikeutuksin. Lisätukea aiheeseen tuodaan runsaiden ja niin ikään pettämistä molemmin puolin tutkiskelevien nimekkäiden sivuroolien kautta, mutta monet niistä jäävät silti lähinnä turhiksi viihdetekijöiksi ilman merkityksellistä sisältöä. Sama suunnanpuute vaivaa tosin hieman myös pääosakaksikkoa, joka ei tunnu kehittyvän elokuvan aikana oikein mihinkään suuntaan.
Kuudennen kerran suurin kerronnallinen ongelma on kuitenkin sen kaksijakoisuudessa. Alun keveämpi tunti on ihan mukavaa katsottavaa, mutta se ei tarjoa oikeastaan minkäänlaista kiintopistettä elokuvalle. Ihmiset vain elävät elämäänsä ilman sen kummempaa tarkoitusta, mistä ei synny sen koommin draamaa kuin kunnon viihdearvoakaan. Syvällisempi sanoma tuodaan vasta puolivälin jälkeen, jolloin myös tunnelma muuttuu täysin toisenlaiseksi. Päähenkilöiden pinnallisista puuhista siirrytään näiden sisäisiin ristiriitoihin ja elokuvan laajemmat teemat saavat vallan, mutta ne jäävät ajanpuutteen sekä lukuisten sivuhenkilöiden myötä valitettavan puutteellisiksi.
Kuudes kerta ei ole lähtökohdistaan huolimatta se kaikkein perinteisin romanttinen komedia, mutta valitettava fokuksen puute ei tee siitä myöskään mitenkään erityisen mielenkiintoista katsottavaa.