Locke

Vakainkin elämä saattaa murentua silmänräpäyksessä. Ivan Lockelle (Tom Hardy) tämä tapahtuu yhden puolitoistatuntisen automatkan aikana. Töidensä päätteeksi BMW:n nokkansa kohti Lontoota suuntaava Locke uskoo vakaasti pystyvänsä korjaamaan menneen hairahduksensa, mutta mitä likemmäksi määränpäätänsä hän pääsee, sitä huterammaksi käyvät hänen suhteensa työnantajaan, perheeseen ja Lontoossa synnytystä odottavaan yhden yön juttuun.

Käsikirjoittajana paremmin tunnetun Steven Knightin toinen ohjaustyö, Locke, on minimalistinen road-elokuva, jonka kaksikaistainen kerronta kulkee samanaikaisesti fyysisellä ja psykologisella tasolla. Ivan Locken yöllinen ajomatka on yhtäältä miehen päänsisäinen kuin konkreettinen reitti kahden pisteen välillä miehen yrittäessä pitää elämänsä ja rakastamansa kasassa sekä samalla välttää isävainaansa askelia.

Knightin käsikirjoitus lähtee purkamaan tätä vyyhtiä pienin elein. Kuvausteknisesti elokuva on rajoitettu yhteen paikkaan, autoon, mutta kerronnallisesti Locke levittyy laajalle lyhyiden puhelinkeskustelujen välityksellä. Näiden intensiivisten soittojen avulla luodaan paitsi rikas maailma päähenkilön ympärille myös se purkautuva tapahtumavyyhti, jota hän päättäväisesti yrittää hallita. Locke tietää tekonsa seuraukset ja vaikutukset mutta seuraa tehdyn päätöksensä suorastaan itsepintaisesti loppuun asti – toivoen.

Kerronta taivaltaakin monta kertaa yhtä matkaa päähenkilön sielunmaiseman kanssa, ja jopa perin arkiset puhelinkeskustelut entisten työntekijöiden kanssa peilaavat miehen senhetkistä tilannetta. Dualistinen rakenne kuvaa myös Locken tunnemaailmaa, joka repii miestä näkyvästi kahteen eri suuntaan. Hän ajaa kaiken rakastamansa – perheen ja työn – yhä syvemmälle ahdinkoon vain välttääkseen seuraamasta tämän äpäränä siittäneen isänsä jalanjälkiä tietäen, mihin kaikki johtaa. Vihan kylvämä monologi Locken ja näkymättömän isävainaan välillä onkin yhtälailla vihaa päähenkilöä itseään kohtaan, mikä tuo hahmoon moniulotteisuutta ja auttaa myös ymmärtämään tätä paremmin.

Locken teho lepää lähes yksinomaan Tom Hardyn suvereeneilla hartioilla, ja näyttelijä suoriutuukin emotionaalisesti vakuuttavasta roolista loistavin meriitein. Mies rakentaa walesin murteella mongertavasta henkilöstä alkuun käytännönläheisen realistin, jonka harkittu tyyneys alkaa murtua ja pienet hermostuneet eleet toistua samaa matkaa pahenevan realiteetin kanssa. Tukenaan hänellä on toki langan päässä kuultavat ääninäyttelijät, jotka antavat oman, tärkeän panoksensa ruudun ainoaan näkyvään suoritukseen, mutta Locke on silti nimenomaan Tom Hardyn taidonnäyte. Siitä kertoo jo osansa se, että elokuvan vakuuttavimmat kohtaukset tapahtuvat kaikkein hiljaisimpien hetkien aikana.

Elokuvan tunnelmaan antaa paljon myös Knightin oma visio. Kuvaaja Haris Zambarloukosin kamera pysyy kyllä autoon sidottuna, mutta se on kaukana staattisesta. Rajattu toimitila hyödynnetään utuisella, lähes unenomaisella kuvauksella, jossa pimeyteen verhoutunut moottoritie, tuulilasista heijastuvat valonlähteet kuin peilistä tuijottava tyhjä katse kaukaisuuteen ovat yhtälailla tärkeä osa kerrontaa. Samaan kategoriaan lukeutuvat myös Dickon Hinchliffen maltilliset sävellykset, jotka luovat elokuvaan oman painostavan ilmapiirin. 

Locke on mestarillinen taidonnäyte yhteen tilaan sidotusta draamasta, jonka todellinen vahvuus on pääosaesittäjänsä Tom Hardyn suorastaan ilmiömäisessä roolisuorituksessa.