ARVOSANA
MEDIA
Suuret fantasiaeepokset ovat vähentyneet viime vuosina valkokankaalla, mutta genren luottovisionääri Peter Jackson jatkaa perinnettä Philip Reeven postapokalyptisellä steampunk-fantasialla Mortal Engines. Mies ei tosin tartu puikkoihin itse, vaan tyytyy rooliinsa tuottajana ja yhtenä käsikirjoittajana katsoen sivusta oppipoikansa Christian Riversin esikoisohjausta – arvatenkin vähän päätään pudistellen.
Nimeltä määrittelemättömässä tulevaisuudessa ihmiskunta on ajautunut uuteen imperialistiseen aikaan, kun kuudenkymmenen minuutin sodassa tuhon partaalle ajettu Maa muuttui epävakaaksi ja resursseista autioksi joutomaaksi. Entiset kaupungit on rakennettu uusiksi pyörien päällä kulkeviksi liikkuviksi linnakkeiksi, joista suurimmaksi lukeutuva Lontoo metsästää eurooppalaisia pikkukaupunkeja pitääkseen kyltymättömän moottorinsa käynnissä.
Mortal Engines loistaa juuri maailmanrakennuksensa osalta, joskin leffamittojen puitteissa monista lokaatioista tai yhteiskunnallisten rakenteiden syvyyksistä ennättää luonnollisesti saada vain pintakosketuksen. Reevesin luoma viktoriaaninen tulevaisuus herättää kuitenkin uteliaisuuden, jota olisi mielellään tyydyttänyt lisää. Elokuva toimii parhaimmillaan niiden harvojen hiljaisten hetkien aikana, jolloin vanha ja uusi maailma kohtaavat nimenomaan Reevesin visiota kuvatessa.
Valitettavan usein tätä postapokalyptista kuvitelmaa hyödynnetään kuitenkin vain juonen pikakuljetuksessa eteenpäin, jolloin myös uudet näyttävät paikat toimivat lähinnä seuraavana lavastuksena entistä isommalle toimintakohtaukselle.
Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö Mortal Engines olisi visuaalisesti näyttävä elokuva. Valtavat kaupunkilinnakkeet ovat yksityiskohtaisesti suunniteltuja kolosseja uutta ja tuttua, kun taas maailma itsessään on silmäkantamattomiin jatkuvaa karua mutta kaunista erämaata. Mielikuvitukselliset kaupungit henkivät hieman Diana Wynne Jonesin Liikkuvan linnan ja eritoten siitä tehdyn Studio Ghibli -animaation kaikuja. Mutta siinä missä Hayao Miyazaki loi linnakkeistaan horisonttia omassa hiljaisuudessaan halkoviksi yksinäisiksi kulkijoiksi, Rivers tiimeineen valjastaa samat rattaat ensimmäisen maailmansodan tankkeja henkiviksi pysäyttämättömiksi teräspedoiksi.
Mortal Engines jyrääkin eteenpäin nimenomaan toiminnan ehdoilla. Takaa-ajosta toiseen hyppivän kerronnan välillä ennätetään vain hetkeksi seisahtaa ja luoda silmäys juonen keskiössä oleviin pääpukareihin, jotka lähinnä alleviivaavat omia motiivejaan tai kiintyvät toisiinsa vaivaannuttavan teennäisesti tarinan solmukohtien edistämiseksi. Hieman huvittavasti osaa sivuhahmoista käytetään vain ja ainoastaan juuri umpisolmujen purkamiseen, jonka jälkeen ne heitetään tylysti sivuun käyttötarkoituksen suoritettuaan. Hahmojen väliltä uupuu tästä johtuen tarvittava tunnelataus, joka toisi elokuvaan sen kipeästi kaipaamaa lämpöä.
Valtavien linnakekaupunkiensa tapaan Mortal Engines jääkin lopulta hyvin sieluttomaksi vaikkakin näyttäväksi kokemukseksi.