ARVOSANA
MEDIA
Napapiirin omat sankarit, Janne (Jussi Vatanen) ja Räihänen (Timo Lavikainen), palaavat jälleen korjaamaan muutamia muuttujia yleisösuosikin jatko-osassa Napapiirin sankarit 2. Dome Karukosken sijaan tunaroivan kaksikon matkaoppaana on tällä kertaa Teppo Airaksinen, joka vie tuotannon aavistuksen valoisammille mutta aivan yhtä hölmöille urille.
Pekka Pesosen käsikirjoitus ottaa temaattiseksi rungoksi vanhemmuuden ja sen myötä muuttuvan arjen. Janne ja Inari (Pamela Tola) ovat saaneet lapsen, joka korvaa edellisosan digiboksin viran juonen katalyyttinä. Tyttöjen lähtiessä viettämään omaa iltaansa, jätetään tuttu mieskaksikko lapsenvahdeiksi kotiin. Vaan sikeäuninen tyttöhän ei varmasti herää, jos ihan vain parille lähdetään häihin kuokkimaan, eihän?
Perheellisen yksilön huolet, entisen elämän täysstoppi ja vanhemmuus nousevat Napapiirin sankarit 2:n valokeilaan. Taustalla pyöritetään jälleen aavistuksen synkempiä näkymiä arjen suurpienistä asioista, joista harvemmin julkisesti puhutaan, mutta alkuperäisteoksen tavoin huomio kiinnitetään enimmäkseen yhä pahemmaksi eskaloituvaan toilailuun. Hetkittäin elokuva kuitenkin sivuaa myös isyyden ja äitiyden raskaampia taakkoja ja – mahdollisesti suunnittelematta – muuttuneen arjen aiheuttavia stressitekijöitä varsin vakuuttavin vedoksin.
Elokuvan pääpaino on silti sen lämminhenkisessä komediassa, joka kerää panoksensa hyväsydämisen pääkaksikon toilailuista. Omaa napaansa ajattelevan Jannen yritys viihdyttää itseään lapsen tuomasta kahleesta huolimatta onnistuu etenkin kerronnan alkuvaiheilla huvittamaan. Komiikka haetaan maanläheisistä aiheista ja arjen rutiineiden – sekä päähenkilöiden – absurdisuudesta, mutta mitä edemmäksi elokuva etenee, sitä enemmän aiheet siirtyvät yhä suureellisemmiksi ja todellisuudesta irtaantuvammiksi sähläyksiksi. Hahmojen sijaan kohtaukset ottavat vallan, eikä niihin pysty enää samaistumaan.
Vatasen ja Lavikaisen rinnalla ruutuaikaa on jaettu tasaisesti myös elokuvan naisnäyttelijöille, Tolalle ja tämän ystävää Marjukkaa esittävälle Miia Nuutilalle, joiden tyttöjenilta kohdentuu aiemmassakin osassa vilahtaneen mustasukkaisen ex-poikaystävä pikku-Mikon (Kari Ketonen) hotellille. Ketosen hahmo on kyllä edelleen varsin riemastuttava tapaus, mutta siinä missä veijareiden odysseialla vitsit haetaan useampien eri henkilöiden ja tapausten kautta, keskittyy tyttöjen osuus lähes ainoastaan pikku-Mikon ympärille väännettyjen ja ennen pitkään väkisiksi muuttuneiden yritysten ympärillä.
Napapiirin sankarit 2 alkaa varsin vakuuttavin elkein mutta kääntyy loppua kohden yhä etäisemmäksi komediaksi. Sympaattinen pääosakaksikko jaksaa kuitenkin viihdyttää kerronnan loppuun saakka, mutta kokonaisuuden kannalta muutama muuttuja vähemmän olisi voinut tehdä hyvää.