MEDIA
Kunnollisia korkkaritoimintoja ei ole nähty valkokankaalla sitten 1970-luvun. Genren luottokynäilijä Alistair MacLeanin Navaronen haukat kuuluu aikakauden viimeisimpiin tuotoksiin ja toimii jatko-osana vuoden 1961 klassikkoelokuvalle Navaronen tykit. Valitettavasti Guy Hamiltonin ohjaustyö ei aivan saavuta esikuvansa korkeaoktaanista toimintaa saati viihteellistä sanailua.
Brittiläiset kommandot, Mallory (Robert Shaw) ja Miller (Edward Fox), lähetetään Jugoslaviaan eliminoimaan paikallisten partisaanien keskuuteen soluttautunut vakooja (Franco Nero). Heidän kuljetetaan paikan päälle osana Barnsbyn (Harrison Ford) joukkueosastoa, jonka tehtävänä on puolestaan tuhota saksalaisarmeijalle strategisesti tärkeä silta. Kun miehiä kuljettanut lentokone ammutaan alas, joutuu kolmikko tukeutumaan toisiinsa suorittaakseen omat toimeksiantonsa.
MacLeanin kirjan elokuvaksi sovittaneen Robin Chapmanin käsikirjoitus toimii enemmänkin itsenäisenä teoksena kuin puhdasverisenä jatkona. Päällisin puolin Navaronen haukat on kuin mikä tahansa korkkaritoiminta; juonenkäänteitä, toimintakohtauksia ja veljellistä sanailua riittää lajityypin standardit ylittäväksi määrin. Näiden keskinäinen rytmitys ja vetävyys jäävät sen sijaan genren parhaimmistosta, eikä elokuvassa riitä puhti reiluun kaksituntiseen kestoonsa nähden.
Omalta osaltaan Navaronen haukoissa on jopa liiaksi kaikkea, mikä syö puolestaan elokuvan tärkeimpien hetkien tenhoa. Käsikirjoitus pysyy rakenteellisesti kyllä ehjänä, mutta yllätyskäänteiden seurauksena syntyvät liialliset kiertotiet rummuttavat toiminnallisia tai kerrontaa hidastavia kohtauksia toisen perään väsymykseen saakka. Kun lukuisten aseellisten yhteenottojen ja läheltä piti -tilanteiden jälkeen päästään viimein siihen juonen kriittisimpään hetkeen, ei odotettua hekumaa saadakaan – kaikki on jo nähty aiemmin.
Elokuvalla on tosin hetkensä, jotka syntyvät lähinnä brittiveijareiden Shawin ja Foxin charmikkaasta sanailusta. Kaksikon kieli poskessa sanotut kuittailut tai näsäviisastelut vievät Navaronen haukat juuri sille leikkisälle tasolle, jota kerronta kaipaisi roimasti lisää. Näihin verrattuna muu elokuva näyttäytyy toisinaan liian totisessa valossa, ja etenkin Carl Weathersin esittämä lääkintämies ja häneen kohdistettu eriarvoisuus ovat täysin päälle liimattua kritiikkiä, joka jarruttaa lisäksi kerrontaa aivan tarpeettomasti.
Navaronen haukat on päällisin puolin kaikin osin kaikki korkkaritoiminnan määreet täyttävä ilmestys, mutta se jää viihdyttävyyden osalta hieman keskinkertaiseksi. Lajityypin ystäville elokuva tarjoaa silti kosolti juonenkäänteitä ja toimintaa.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisu kääntyy hyvin mutta odotettavasti teräväpiirtosiirtoon. Ylimääräiset bitit tuovat elokuvaan selkeästi enemmän värisävyjä ja lisätarkkuutta, mitkä saavat kohtaukset näyttämään huomattavasti ansiokkaammilta kuin ennen. Iästään johtuen anti on silti toisinaan aavistuksen pehmeä. Mustan tasot ovat luonnolliset.
Mono-ääniraita ei tarjoa kummoisia elämyksiä ja tuntuu jokseenkin oudolta ratkaisulta laittaa julkaisulle. Miksaus on kuitenkin puhdistettu virheistä ja ylimääräisistä äänistä, jolloin dialogi ja muut tehosteet kuuluvat selkeinä läpi elokuvan.