ARVOSANA
MEDIA
Michael Bay siirtyy perinteisemmistä suuren luokan elokuvistansa hieman maltillisemmalle linjalle ohjaustyöllään Pain & Gain. Toki Bayn ollessa kyse maltillisuus näkyy edelleen reilun 20 miljoonan budjetissa, mikä on kuitenkin kustannuksiltaan ohjaajan pienin sitten hänen esikoisteoksensa, vuonna 1995 valmistuneen Pahojen poikien. Rauhaisampi ote ei tosin korvaannu laadukkaammalla tarinankerronnalla.
Tositapahtumiin perustuva Pain & Gain kertoo uskomattomalta kuulostavan – ja tätä elokuva jaksaa alleviivata kyllästymiseen asti – tarinan kolmesta kehonrakentajasta, jotka päättävät ryhtyä tavoittelemaan amerikkalaista unelmaa. Todellisuuden sijaan nämä älyn lahjat maailmalle lainaavat haaveensa valtionsa kirjavasta elokuvatuotannosta, Kummisedät, Arpinaama ja Rocky oppi-isinään, ja päätyvät esikuvien enemmistön tapaan tekemään sen laittomin keinoin.
Christopher Markusin ja Stephen McFeelyn käsikirjoitus tuo 1990-luvun puolivälissä tapahtuneen tragedian ruudulle kirkkaissa kuoseissa mutta sysimustalla sisällöllä. Alkuperäiset tapahtumat on taiteltu elokuvaformaatille sopivampaan ja huomattavasti viihteellisempään muottiin, johon kaksikko injektoi viisisataa milligrammaa puhdasta ivaa. Pain & Gain ei ole niinkään rikoselokuva kuin kaksituntinen – pahoittelut – vittuilu tyhmyydelle, mikä tosiasiallisuudesta huolimatta kääntyy nopeasti rainaa vastaan. Pilkka on taitolaji, jota Markus ja McFeely eivät selkeästikään hallitse. Ja ehkä sieltä taustalta on löydettävissä joitain kaikuja amerikkalaiseen unelmaan kohdistuvasta kritiikistä, jos oikein silmiään siristää.
Bay ottaa tosin kaiken irti herkeämättä etenevästä elokuvasta, jonka päällepäsmäreinä Mark Wahlberg, Dwayne Johnson ja Anthony Mackie pullistelevat ja heittävät tyhmää läppää jokaiseen väliin. En sano, etteikö huumorissa olisi paikoin ihan onnistuttu, mutta liian usein se on hahmoja kohtaan aivan liian hyökkäävää. Tämä saattaisi toimia, jos oikeat tapahtumat olisivat tuttuja tai vaihtoehtoisesti lähestymistapa täysin eri, mutta nykymuodossaan Bay saa kolmikon näyttämään harmittomilta tunareilta ja A-luokan pelleiltä, jotka joutuvat verbaalisen koulukiusauksen uhreiksi. Todellisuudessahan kuolemaantuomitut olivat kyllä älynlahjojen jakotilaisuuden huolella missanneet mutta muutoin äärimmäisen sadistisia kiduttajia.
Budjetin valahtamisesta murto-osaan huolimatta, Bay loihtii kankaalle tunnistettavan kättenjäljen. Miamin värikkäät maisemat taittuvat kiiltokuvamaiseen loistoonsa, jolle kurvinsa lainaavat viimeisen päälle pumpatut uroot ja bikineissä keikkuvat leidit. Ohjaaja ei osaa tosin karistaa raitojansa ja tykittää leikkaukset ja sommitelmat puhtaasti toimintaoppiensa mukaisesti aina Pahoista pojista revittyjä kamera-ajoja myöten. Tällä kertaa touhusta saa sentään selvän, mutta kerronnallisesti se ei onnistu vieläkään säväyttämään.
Pain & Gain on idioottimainen elokuva tyhmistä ihmisistä kameran molemmin puolin. Värikkään ja viattoman ulkokuoren alla sykkii todellisuudessa viiltävän musta sydän, joka saa viihteen tuntumaan ilkeältä ja sopimattomalta.