Peloista pahin

Jack Ryanin uudelle vuosituhannelle tuova Peloista pahin päättää käynnistää Tom Clancyn ikonisen hahmon uudelleen elokuvaformaatissa. Phil Aldren Robinsonin ohjaustyö jättää tosin alkuperäislähteen aikalailla oman onnensa nojaan sovittaessaan samannimisen kirjan valkokankaalle.

Ben Affleckin esittämä Ryan on tällä kertaa nuorempi analyytikko, joka pääsee isojen poikien piireihin neuvonantajaksi, kun Venäjän tuore presidentti osoittautuu samaksi, josta nuorukainen on aikanaan kirjoittanut raportin. Samaan aikaan neonatsit hamuilevat paluuta vanhaan maailmanjärjestykseen ja käynnistävät monimutkaisen operaation, jonka tarkoituksena on usuttaa Yhdysvallat ja Venäjä toistensa kimppuun.

Paul Attanasion ja Daniel Pynen uudelleenkäynnistys käyttää alkuperäislähdettä hyödyksi vain nimeksi, mikä pitää myös huolen siitä, ettei Peloista pahin muistuta Jack Ryan -kronologiaa juuri laisinkaan. Affleckin haltuunsa ottama nimikkohahmo pyöriikin suurimman osan ajasta muiden heittopussina ja laajalti muiden sivuuttamana henkilönä, jonka älyllisistä lahjoista tai edes kenttäkokemuksesta ei ole jäljellä enää rahtuakaan; vuosimallin 2002 Jack Ryan on lähinnä rakastunut nyhverö, jonka perustelut omille väitteille juontaa miehen aikaa sitten kirjoittaman raportin sisältöön, eikä intuitiiviseen pähkäilyyn.

Elokuva oikeastaan toimii hivenen paremmin, jos yhtälöstä poistaa Tom Clancyn nimen ja tarkastelee näkemäänsä täysin irrallisena toimintatrillerinä. Toki tällöinkin kerronta muuttuu mielenkiintoiseksi vasta puolivälin tiimoilla, jolloin tempoa kiristetään hivenen rivakammaksi ja panokset korotetaan entistä suuremmiksi. Suurvaltojen välisessä nokittelussa on nimittäin paikoin ihan onnistunutta jännitettä, vaikka lähes sivujuonteeksi jäävä neonatsipelleily vaatii hieman ylimääräistä sulattelua toimiakseen edes siedettävästi.

Valitettavasti kyseinen jännite jää Peloista pahimman oikeastaan ainoaksi kohokohdaksi, sillä tekijät epäonnistuvat luovimaan aiheesta mitään muuta tähteellistä. Poliittinen kriisi toki esittelee yhdenlaisen uhkakuvan, jossa kolmas osapuoli pystyy käynnistämään epäilysten ja pelkojen ruokkiman noidankehän, mutta käsikirjoitus kuvaa eskaloitumisen lopulta hyvin karrikoitujen esimerkkien avulla. Onneksi se elokuvan toinen hyvä kohokohta on Liev Schreiberin esittämä agentti John Clark, joka tuo kerrontaan edes hivenen myös tarkoituksellista huumoria.

Peloista pahin on hitaasti käynnistyvä toimintatrilleri, jolla ei ole juuri mitään tekemistä Tom Clancyn suositun kirjasarjan kanssa. Taiteellisia vapauksia ottava kerronta unohtaakin lähes kaiken sen, mikä teki aiemmista sarjan osista pääsääntöisesti aikaa kestäviä viihdeteoksia.