ARVOSANA
MEDIA
Avioerot repivät pariskunnat monesti eroon toistensa elämästä, mutta harvoin kuvainnollinen termi saa konkreettista tukea äitiluonnolta. Katastrofileffojen jatkoksi saapuva San Andreas seuraa avioliittonsa viimeisiä hetkiä elävän pariskunnan ja tämän tyttären kohtaloa, kun ennenkuulumattoman massiivinen maanjäristys ravistelee Yhdysvaltain länsirannikkoa ja kirjaimellisesti repii maan jalkojen alta. Mutta onneksi kriisitilanteet tuovat myös ihmiset yhteen.
Perinteinen genretuotos saa ohjausavun Brad Peytonilta ja tekstin Carlton Cuselta, jonka käsikirjoitus on lajityyppiä kunnioittava rakkaat ennen muita -tarina. Päähenkilöä esittävä Dwayne Johnson nähdään elokuvassa pelastushelikopteripilotti Rayna, joka suurkatastrofin iskiessä hylkää toimenkuvansa ja lähtee tulevan ex-vaimonsa ja tyttärensä perään. Luonnolliseen tapaan pelastusreissun aikana on myös reilusti aikaa puida samalla suhteen nykytilanne kuosiin sekä aukoa ja korjata menneisyyden haavat sillä välin, kun muu maailma murentuu kirjaimellisesti päähenkilöiden nenän edessä. Samaistumispintaa avitetaan muuttamalla Johnsonin perheenisänä korvaava kilpapeluri (Ioan Gruffudd) täydelliseksi kusipääksi.
Kukaan ei tosin valitse San Andreasta katsottavakseen sen juonen takia, vaan ruudulla näkyvän tuhon vuoksi. Vuosimallin 2015 katastrofielokuva tarjoaakin koko kestonsa mitalla vakuuttavaa jälkeä siltä osin kuin nykyteknologian sallimat tietokonetehosteet antavat myöten. Rakennuksia repeytyy, sortuu, paiskautuu toisiaan vasten, syttyy liekkeihin ja hautautuu lopulta valtavan tsunamin alle pysähtyen vain hetkeksi järistysten väliseen lepotilaan, jolloin aika siunataan hahmoille. Näkymä on paikoin kieltämättä varsin haltioittavaa, mutta samalla niin keinotekoista, etteivät tapahtumat onnistu säväyttämään kuin hetkittäin.
Oman osansa ongelmaan tuovat myös toiminnan vääntäminen poppareiden katkuiseksi viihdeteokseksi, jossa ei olisi mitään vikaa, ellei elokuva yrittäisi samanaikaisesti lypsää katsojilta suuria tunteita. Läpänheitto ja koomisuutta hipovat vaaratilanteet – tsunamia pitkin taivaaseen – tuntuvat vain kovin epäsopivilta elokuvassa, joka yrittää samanaikaisesti täysin vakavana herättää katsojissa tunteita ihmisuhrien viimeisistä hetkistä ennen vääjäämätöntä kuolemaa. Vaan onpas hyvää popcornia!
Tosin positiivisesti San Andreas ei tyydy pelkkään maskuliiniseen sankariinsa, vaan jakaa lahjat tasaisesti elokuvan muiden päähenkilöiden kesken. Entistä siippaa esittävä Carla Gugino on toisinaan yhtälailla toimelias tekijä ex-miehensä rinnalla, vaikka tärkein rooli sysätäänkin Johnsonin leveille harteille. Hieman parempaa tasapainoa tarjotaan sen sijaan näiden tytärtä esittävän Alexandra Daddarion kautta, kun kekseliäs nuori nainen pitää mukaansa tarttuneen kauniin pojan (Hugo Johnstone-Burt) ja tämän pikkuveljen (Art Parkinson) – niin ikään kaksi mukavan aitoa vaikkakin ohutta hahmoa – elossa läpi tuhoisien tapahtumien ja opastaa samalla katsojille katastrofiselviytymisen alkeita. Traditionaalisen avuttoman pelastettavan karikatyyrin sijaan Daddarion Blake vastaa omasta eloonjäämisestään aivan yhtä suuressa osassa kuin tämän isänsäkin.
San Andreas ei uskalla poiketa genrensä tutuilta urilta milliäkään, vaan luottaa puhtaasti tuhoisaan silmäkarkkiin merkityksellisen sisällön kustannuksella. Massiivista tuhoa onkin tarjolla kaikille sitä haluaville, mutta touhu tuntuu kauttaaltaan vain kovin keinotekoiselta – mutta silti hyvin näyttävältä.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisun ei tarvitse hävetä audiovisuaalisella puolella lainkaan. Ääriterävä kuva tarjoaa yksityiskohtaista antia alusta loppuun saakka, ja detaljien määrä niin lähi- kuin laajaotoksissa on kiitettävä. Värisävyt toistuvat myös rikkaina läpi elokuvan, eikä mustan tasoissakaan ole moitteen sijaa. Kokonaisuus on vakuuttava elokuvan ensiminuuteista lähtien.
Dolby Atmos -miksaus nostaa elokuvan katastrofaaliset tilanteet kokonaan uusiin sfääreihin. Vakuuttavan immersiivinen ja aggressiivinen kokemus on eittämättä julkaisun parasta antia. Tilaerottelu seuraa pikkutarkasti jokaista yksittäistä tehostetta ruudulla ja sen ulkopuolella, ja skaala on kauttaaltaan erinomainen. Matalat taajuudet tukevat niin ikään kohtauksia erinomaisella presenssillä ja nousevat aika ajoin todella tuntuvaksi osaksi katselukokemusta.
Kommenttiraidalla kuullaan ensi kertaa touhua johtavaa ohjaaja Brad Peytonia, joka kertoo varsin yksityiskohtaisesti tuotannon tapahtumista, teknisistä nippelitiedoista, tarinakaarista sekä varsinaisista kuvauspäivistä. Kokonaisuus on kattava ja mielenkiintoinen.
Valitettavasti loput lisämateriaaleista ei yllä aivan samaan kastiin. Kuusiminuuttinen San Andreas: The Real Fault Line syventyy hieman tarkemmin elokuvan muutamiin katastrofikohtauksiin, kun taas Dwayne Johnson to the Rescue antaa 10 minuutin edestä ruutuaikaa Johnsonin vaativimmille kohtauksille. Scoring the Quake keskittyy puolestaan elokuvan sävellyksiin ja niiden taustalla oleviin ajatuksiin.
Lopuksi levylle on tallennettu vielä poistettuja ja pilalle menneitä kohtauksia sekä stunt-kooste.