Suicide Squad

DC Comicsin superroistot marssitetaan valkokankaalle oman henkensä uhalla David Ayerin Suicide Squadissa. Ayerin ohjaama ja käsikirjoittama sovitus tuo sarjakuvien sivuilta tutun – ja kokoonpanoltaan vaihtelevan – pahisjoukkion ensimmäistä kertaa ison budjetin tuotantoon, mutta debyyttisuorituksestaan huolimatta uutukainen tuntuu jo alusta lähtien entuudestaan tutulta, tuiki tavalliselta supersankarielokuvalta.

Sarjakuvakustantamon toistaiseksi vielä pienehköön elokuvauniversumiin sijoittuvana teoksena Suicide Squad sijoittuu kahden aiemman teoksensa Man of Steelin ja Batman v Superman: Dawn of Justicen jälkimaininkeihin. Seuraavaa metaihmisten uhkaa odotellessa Yhdysvaltain hallituksen agentti Amanda Waller (Viola Davis) päättää koostaa iskuryhmän tuomituista rikollisista, jotka kiristetään virkavallan ikeeseen pientä porkkanaa tarjoten. Kun tällainen uhka viimein käynnistyy, on aika pistää superroistot tositoimiin.

Sarjakuviin alkujaan jo 1950-luvun lopulla päätynyt itsemurharyhmä tuodaan elokuvasovitukseensa varsin perinteistä syntytarinamuottia noudattaen. Yhden ison syntytarinan sijaan Suicide Squad kertoo tosin usean esitellessään salaisen iskuryhmän kirjavat sotilaat katsojille, mutta valitettavasti tekijät ovat korvanneet laadun määrällä. Vain muutama hahmo saa satunnaisia repliikkejä enempää tilaa ruudulta, eivätkä heidänkään taustat lopulta järisytä syvyydellään. Kerronta tuntuukin monin paikoin kovin leikellyltä ja hätäisesti kasaan kursitulta, minkä seurauksena valkokankaalle marssitetaan liuta paperinohuita henkilöitä, jotka on määritelty pahiksiksi vain siksi, etteivät he itse lakkaa toistamasta olevansa pahiksia.

Suicide Squadin ongelma onkin sen identiteettikriisissä. Ilman jatkuvaa pahisten alleviivaamista elokuva menisi täysin mukisematta myös normaalina supersankarielokuvana, jossa suurin este on ryhmän välinen kevyt eripura kuin hahmojen täysi arvaamattomuus. Toisin kuin leffan varsinainen ja kovin mitättömäksi jäävä antagonisti sekä tämän epämääräinen hirviöarmeija, jotka tarjoavat tekijöille helpon ja mielikuvituksettoman tavan tarjota sylttyä muutoinkin kovin innottomiin toimintakohtauksiin.

Harmillisesti sama kriisi näkyy myös ristiriitaisessa tunnelmassa. Premissi olisi tarjonnut oivan mahdollisuuden kaaokselle ja anarkialle, mutta sen sijaan elokuva noudattaa tiukan kilttiä moraalikoodistoa, joka on yritetty peittää tummanpuhuvan mutta silti vielä lapsille sopivan räväkkyyden alle. Lopputulos on teini-ikäisen näkemys pahuudesta, joka on liian sarjakuvamainen ollakseen vakavasti otettava, ja aivan liian teennäinen ollakseen sarjakuvamaisen viihdyttävä. Lukuisat yritykset huumorin suhteen on niin ikään tuomittu epäonnistumaan.

Suicide Squad on lain väärällä puolella toimivista päähenkilöistään huolimatta niin kovin persoonaton supersankarielokuva, joka ei löydä omaa sävellajiaan geneeriseksi jäävässä toimintatauhkassaan.