What Maisie Knew

Huoltajuuskiistat ovat harvemmin kenenkään eduksi, ja kaikkein vähiten riidan keskiöön joutuvan lapsen. Ohjaajakaksikko Scott McGehee ja David Siegel tarkastelevat uutukaisessaan, What Maisie Knew, yhden tällaisen tapauksen purkua 7-vuotiaan Maisie-tyttösen silmin. 

Henry Jamesin samannimisen kirjaan perustuva elokuva kääntyy Nancy Doynen ja Carroll Cartwrightin käsissä lapsen puheenvuoroksi aikuisten maailmasta. Huoltajuuskiistan varttuneempi osa jätetään nerokkaasti taustalle, ja elokuvan rakenne koostetaan yksinomaan Maisien arkiaskareiden kautta. Toki näissä hetkissä epämieluisa ympäristö on aina läsnä joko välittömänä, kuten toisesta huoneesta kantautuvana riitelynä, tai sydämettöminä laiminlyönteinä, joissa tyttönen odottaa milloin missäkin kumpaa jompaa vanhempaansa saapuvaksi.

Valikoiva rakenne johtaa kuitenkin siihen, etteivät Maisien vanhemmat näyttäydy missään vaiheessa mitenkään hyvässä valossa. Julianne Mooren ja Steve Cooganin tulkitsemat osapuolet ovatkin katkelmien perusteella lapsestaan täysin piittaamattomina henkilöitä, joille on vaikea – ellei peräti mahdoton – edes kuvitella yhteistä jälkikasvua. Lisäksi heidän käytöksensä sotii kokoajan kaikkea loogisuutta vastaan. Molemmat taistelevat kyllä keskenään kynsin ja hampain Maisien huoltajuudesta, mutta tytön saatuaan kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa oman lapsensa kanssa oleminen.

Käsikirjoitus esitteleekin vähän turhan räikeänä vastapainona biologisille vanhemmille Alexander Skarsgårdin ja Joanna Vanderhamin esittämät henkilöt, jotka saapuvat kiistaan mukaan osapuolten uusina kumppaneina. Vähemmän yllättäen kyseinen kaksikko suuntaa huomionsa lähes yksinomaan Maisiehen, joka puolestaan näkee uusissa kasvateissaan kaipaamansa turvan ja lämmön. Siirtymä on vain jälleen kovin teennäinen, sillä hahmot toimivat yksinomaan käsikirjoitetun hyvä-paha-asetelman valkoisina ratsuina. Doyne ja Cartwright oikovat myös heidän kohdallaan vähän liian monta mutkaa suoriksi ja jättävät turhan monet kysymykset avoimeksi.

Väkinäisyytensä vuoksi What Maisie Knew epäonnistuu kirvoittamaan aiheesta mitään pureskeltavaa. Asia itsessään on toki tärkeä ja valitettavasti edelleen aivan yhtä ajankohtainen kuin romaanin kirjoitusvuonna 1897, mutta alkuperäisteoksen syvempi tematiikka sivuutetaan elokuvasovituksessa tyystin. Dramaturgisesti lapsen kautta tarkasteltu huoltajuuskiista ja upeat näyttelijäsuoritukset pelastavat onnekseen paljon. Muutamissa kohtauksissa on mukana vahva tunnelataus ja etenkin eräiden hahmojen itsereflektointi onnistuu pysäyttämään myös katsojan.

What Maisie Knew on valitettavan teennäinen sovitus tärkeästä aiheesta. Lapsen silmin kuvatun huoltajuuskiistan suurimmaksi ongelmaksi muodostuukin elokuvan räikeän mustavalkoinen maailma, jossa ei ole sijaa teeman vaatimaan vakavuuteen.