Wolf of Wall Street, The

Rikkaiden on helppo hymyillä. Eihän se sanonta niin mene, mutta kun sinulla on tuohta, millä mällätä, niin ketä oikeasti kiinnostaa? Martin Scorsese päivittää rikolliskronologiansa nykypäivään ja vaihtaa polvilumpioita murskaavat gangsterit Wall Streetin välinpitämättömiin pukumiehiin. Tositapahtumiin perustuva The Wolf of Wall Street on helvetin iso keskisormi meille almuilla eläville taviksille ja aivan pirullisen onnistunut komedia kaikesta siitä, mikä modernissa yhteiskunnassa mättää.

Jordan Belfortin omaelämäkertaa perustuva elokuva vie katsojat valkokaulusrikollisuuden dollarinvihertävään maailmaan, jossa mikä vain – ja tarkoitan todellakin aivan mikä vain – on sallittua. Vastikään talouskriisistä ja rahanahneista pankkiireista köyhien kustannuksella selviytyneen Telluksen jälkimaisemissa The Wolf of Wall Street on koruton poikkileikkaus rahan korruptoivaan vaikutukseen ja valtaapitävien ajatusmaailmaan, joka ei ole muuttunut parissa vuosikymmenessä juuri mitenkään.

Rikollisten maailmaan aiemminkin sukeltaneen Terence Winterin sulkakynästä lähtöisin olevalla käsikirjoituksella olisi kaikki mahdollisuudet nostaa kansan syvät rivit barrikadeille silkasta raivosta, elleivät miehen taidokkuus olisi niin ihailtavan laajakatseista ja Scorsesen osaaminen niin kovin ammattimaista. The Wolf of Wall Street on totuudenmukaisesta kuvauksestaan huolimatta – ja paljolti myös juuri siitä syystä – todellisuudessa suorastaan riemastuttava korruptiokuvaus yltiökylläisestä elämäntyylistä, johon vain riittävän ahneilla on varaa. Ja valitettavasti sanonnat eivät tässäkään yhteydessä päde. Kun ahnehtii liikaa ja oikein, ei paskastakaan tarvitse välittää; tuntemamme maailman fysiikan lakeja noudattaen ainoat jaloilleen tippuvat neliraajaiset ovat kissojen lisäksi rikkaat paskiaiset.

Scorsese ei säästelekään paukkuja esittäessään moraalittomien pankkiiriensa huumeiden, naisten ja viinan täyttämää vapaa-ajanviettoa, säälimättömyyttä ja kaiken tämän synnyttämää massahurmosta. Lopputuloksena syntyy irstas bakkanaali, jossa millään ja kellään ei ole arvoa; tikkoina käytettävistä kääpiöistä puhuttaessa huolenaiheeksi nousee turvallisuus, mutta ei suinkaan kääpiöiden, vaan heitä heittelevien ihmisten. Mestariohjaaja tasapainotteleekin vanhaan tapaansa taidokkaasti kyseenalaisten aiheiden ympärillä ja ei onnistu ainoastaan välttämään paheksuntaa, vaan myös kääntämään kohtaukset hervottoman hauskaksi komiikaksi.

The Wolf of Wall Street onkin tyylipuhdas ja äärionnistunut satiiri, joka saa aiheensa näyttämään paitsi naurettavalta, mutta onnistuu samalla myös osoittamaan kritiikkiä. Toki sivalluksia voi olla vaikea havaita kaikkien niiden paljaiden rintojen, kokaiiniviivojen ja kiellettyjen tablettien seasta, eikä elokuvan viihdearvo ole yhtään sen suurempi tai pienempi niiden vuoksi, mutta ne ovat kuitenkin läsnä.

Omalla tavallaan juuri elokuvan korkea viihdearvo osoittaa jo sen, miten nyky-yhteiskuntamme arvomaailma on niin pahasti vääristynyt, että tällaiselle toiminnalle annetaan hiljainen myönnytys. Kaikkein pelottavinta tässä kaikessa on lopulta kuitenkin se, että vaikka elokuvan kuvaamat tositapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle, ei meno ole muuttunut mihinkään uuden vuosituhannen toisella vuosikymmenellä; pankkiirit ajoivat ahneudellaan pankkinsa yrityssaneeraukseen ja maailman talouskriisiin, mutta onnistuivat silti lopulta keinottelemaan itsellensä 475 miljardin TARP-tukipaketin hallitukselta pelastaakseen pohjamutiin ajautuneen talouden.

Vehreää kahisevaa on palannut reilusti myös elokuvan tuotantoon, joka hyödyntää jokaisen pennin luodakseen vakuuttavan ylelliset kulissit pörssimeklareiden tuhlaileville elämäntavoille. Sama laadukkuus yltää myös kameran taakse, sillä Scorsesen, kuvaaja Rodrigo Prieton ja luottoeditoija Thelma Schoonmakerin yhteistyö edistää tarinankerrontaa ja tehostaa komiikkaa siinä missä käsikirjoitus ja osaavat näyttelijät. Etenkin muuan huumetripin yhdistäminen juonellisesti merkittävän kohtauksen kanssa on visuaalisen estetiikan, fyysisen slapstickin ja Leonardo DiCaprion sekä Jonah Hillin näyttelijäsuoritusten riemunvoitto.

The Wolf of Wall Street on häpeilemättömän hauska satiiri, joka pääosan pörssimeklareista huolimatta muistuttaa Martin Scorsesen varhaisia gangsteriklassikoita – myös laadullisesti.