Filmaatikko.fi - tuoreimmat leffauutiset
Tuoreimmat arvostelut
-
La La Land | 13.01.17 11:30
Ohjaaja-käsikirjoittaja Damien Chazelle jatkaa rakastamansa jazz-maailman parissa pitääkseen laajemmalta yleisöltä kadonneen taiteenlajin edelleen pinnalla. New Orleansin musiikillinen ylpeys ei ole kuitenkaan La La Landin ainoa hiipuva tähti, sillä genren 1950-luvun kulta-ajan perinteitä hartaasti kunnioittaen elokuva nostaa valkokankaalle myös viimeisten vuosikymmenten aikana lähes sukupuuttoon kuolleet musikaalit.
La La Land on Los Angelesin lukuisat tulokkaat ahmineen tähtitaivaan alle sijoittuva elokuva unelmista, joita etsivät Chazellen...
-
Kuudes kerta | 06.01.17 16:01
Kuudes kerta toden sanoo, kuten Maarit Lallin samannimisen uutuuselokuvan päähenkilön sääntö tietää kertoa. Irtosuhteiden kautta pelkkää seksiä hakeva yksityisetsivä Annika (Pihla Viitala) törmää helsinkiläiseen kiinteistövälittäjä Rickyyn (Antti Luusuaniemi), ja pari päätyy vaihtamaan pikaiset eritteet asuntonäytössä. Sitten toisessa, kolmannessa ja lopulta kohtalokkaassa kuudennessa kerrassa, jolloin irtosuhde muuttuu Annikan mukaan viralliseksi parisuhteeksi, jota kumpikaan ei halua – lopettaa.
Kevyen romanttisena...
-
Assassin's Creed | 25.12.16 12:36
Pelielokuvien kirjavaan vaan laadullisesti kovin aneemiseksi jääneeseen joukkoon saapuu uusimpana yrittäjänä Justin Kurzelin ohjaustyö Assassin’s Creed. Ranskalaisen Ubisoftin samannimiseen pelisarjaan perustuva teos tuo valkokankaalle tutut assassiinit, temppeliritarit ja näiden ikiaikaisen sodan huomattavasti tiiviimmässä formaatissa. Positiivisesti lopputulos on pelielokuvien parempaa puoliskoa. Harmillisesti rima ei ole alkujaankaan järin korkealla.
Assassin’s Creed luo elokuvaversioonsa uuden, peleistä erillään olevan rinnakkaisulottuvuuden....
-
Rogue One | 22.12.16 17:05
Star Warsin elokuvauniversumi laajentuu ensimmäistä kertaa George Lucasin alullepaneman saagan ulkopuolelle. Gareth Edwards ottaa kopin ensimmäisen yksittäistarinan kohtalosta ohjaustyöllään Rogue One, joka seuraa Kuolemantähden suunnitelmia varastamaan lähteviä kapinallisia. Chris Weitzin ja Tony Gilroyn käsikirjoitus sijoittuukin ajallisesti vain muutamia päiviä ennen alkuperäisen Tähtien sodan tapahtumia, mutta saagasta tuttujen hahmojen sijaan elokuva seuraa täysin uutta kokoonpanoa.
...
-
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat | 23.11.16 14:59
J.K. Rowling loihtii Harry Potter -maailmansa takaisin valkokankaalle kirjailijan debyyttikäsikirjoituksessaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Vuonna 2001 julkaistuun samannimiseen kirjaan perustuva teos sijoittuu kuitenkin vuosikymmeniä ennen suositun kirjasarjan tapahtumia erillisenä tarinakokonaisuutena, jonka on tarkoitus käynnistää kokonaan uusi viisiosainen elokuvasarja.
Taikuri Newt Scamander (Eddie Redmayne) saapuu New Yorkiin aikeinaan matkata syvemmälle uuteen mantereeseen, mutta miehen salkusta karkaavat otukset...
- ‹ edellinen
- 17 / 90
- seuraava ›









