Filmaatikko.fi - tuoreimmat leffauutiset

Tuoreimmat arvostelut

  • Zootropolis

    Länsimainen mentaliteetti animaatioelokuvien suhteen on jo – muutamia harvoja poikkeuksia ja Pixaria lukuun ottamatta – pitkään ollut lapsille suunnattu viihde, mikä on valkokankaalle heijastunut värikkäissä mutta sisällöltään kovin tyhjänpäiväisiksi jäävissä teoksissa. Parin pennin ystäväfilosofioilla täytetyn tauhkan joukosta erottuukin mukavasti edukseen Disneyn uusi Zootropolis - eläinten kaupunki, joka ei sorru aliarvioimaan sen kaikenikäisiä katsojiaan.

    Jo lapsesta saakka maalaispupu Judy Hopps (Ginnifer Goodwin) ei ole tahtonut sulloutua muottiin ja...

  • The Visit
    Visit, The | 27.02.16 17:03

    Lupaavan alun jälkeen uransa tusinatuotannolle siunannut M. Night Shyamalan jatkaa laskusuhdannettaan uutukaisohjauksessa The Visit. Tuttuun tapaan miehen itsensä käsikirjoittama kauhuelokuva on kuitenkin siinä määrin paluu juurille, että tuotantoyhtiöiden kontrollista kimpaantuneena ohjaaja on tuottanut elokuvan osin itse säilyttääkseen lopullisen tuotoksen taiteellisen vapauden. Valitettavasti se tekee The Visitista mahdollisesti vielä kehnomman kokemuksen.

    Taiteellinen vapaus kääntyy The Visitin kohdalla pienimuotoiseksi ja genren...

  • Crimson Peak
    Crimson Peak | 24.02.16 12:29

    Guillermo del Toro palaa uutukaisellaan takaisin pienimuotoisempien kummitustarinoiden pariin. Goottiromantiikasta estetiikkansa ammentava Crimson Peak muistuttaakin läheisesti ohjaajan vuosituhannen vaihteen lopullista läpimurtoa, The Devil’s Backbonea, jossa dramaturgiaa säestävät niin ikään aavemaiset visiitit tuonpuoleisesta.

    Ohjaajan sekä Matthew Robbinsin kynäilemän kummitustarinan keskiössä on kuitenkin viettelevän romanttinen draama, johon ainoastaan tuodaan lisäkaikuja pienillä kauhuelementeillä. Mia Wasikowska...

  • Marnie - tyttö ikkunassa
    Marnie - tyttö ikkunassa | 23.02.16 14:17

    Maineikkaan Studio Ghiblin viimeiset vuodet ennen japanilaisen animaatiostudion toistaiseksi määrittelemättömän pituista taukoa ovat olleet poikkeuksellisen tuotteliaat. Studion perustajäsenten, Hayao Miyazakin ja Isao Takahatan, ohjatessa omat sydänprojektinsa, saapuu heidän rinnalle vielä Kätkijät ohjanneen Hiromasa Yonebayashin uutukaisohjaus Marnie - tyttö ikkunassa, joka jää näillä näkymin studion viimeiseksi tuotannoksi.

    Joan G. Robinsonin samannimiseen romaaniin perustuva Marnie - tyttö...

  • Carol | 20.02.16 12:05

    Patricia Highsmithin vuonna 1952 julkaistu The Price of Salt -kirja julkaistiin aikanaan salanimellä, sillä se käsittelee tuolloin laitonta ollutta homoseksuaalisuutta. Kuvaavinta kirjailijan osin omaelämänkerrallisessa teoksessa on kuitenkin se, että nyt – yli kuusi vuosikymmentä myöhemmin – oman seksuaalisen suuntauksen salaaminen on yhä yleistä, vaikka homoseksuaalisuus ei ole länsimaissa ollut enää vuosikymmeniin laissa kiellettyä. Siksi Todd Haynesin kirjan pohjalta tekemä elokuvasovitus Carol tuntuukin edelleen masentavan...