Filmaatikko.fi - tuoreimmat leffauutiset
Tuoreimmat arvostelut
-
Alien: Romulus | 14.08.24 20:15
Tieteisklassikoihin lukeutuva Alien on tunnetusti muuttanut muotoaan sitten vuoden 1979. Ridley Scottin ohjaama alkuperäinen kauhuelokuva on kierrättänyt konseptia, uudistunut ja kokeillut uusia genrejä vuosikymmenten varrella. Ikoninen hahmo on tuotu vuosien varrella myös lukuisiin videopeleihin, sarjakuviin ja kirjoihin, mutta taso on ollut elokuvien lailla vaihteleva.
Scott palasi perustamansa sarjan pariin vuonna 2012 julkaistulla Prometheuksella ja sitä viisi vuotta myöhemmin seuranneella...
-
Twisters | 12.07.24 19:03
Katastrofileffojen kulta-aikoina ilmestynyt Twister (1996) synnytti aikanaan pelkotiloja myös pohjolassa, jossa trombit ovat lähinnä harvinaisuuksia. Viime vuosikymmenten aikana on ennättänyt tapahtua kuitenkin paljon niin teknologian kehityksen kuin ilmastonmuutoksen osalta, joten uusi sisarteos Twisters päivittää saman konseptin nykypäivään. Tällä kertaa ei kuitenkaan enää pelota.
Erinomaisen Minarin takana ollut Lee Isaac Chung ottaa tuoreen katastrofielokuvan ohjaksiinsa, kun Joseph Kosinski ja Mark L. Smith...
-
Furiosa: A Mad Max Saga | 27.05.24 14:53
Toimintasarjojen klassikko ja yhden ikonisimmista postapokalyptisistä estetiikasta luonut Mad Max on huristellut valkokankaalla jo vuodesta 1979 lähtien. Tuolloin trilogiaksi kasvaneet elokuvat saivat jatkoa tämän vuosituhannen puolella, kun ohjaaja George Miller palasi rakastetun universumin pariin raivokkaalla Mad Max: Fury Roadilla. Modernin toimintaelokuvan aatelistoon välittömästi singahtanut merkkiteos saa nyt jatkoa.
Tarkalleen ottaen Furiosa: A Mad Max Saga toimii esiosana vuonna 2015 ilmestyneelle...
-
Kingdom of the Planet of the Apes | 08.05.24 22:34
Tieteisgenren klassikoihin lukeutuva Apinoiden planeetta on nauttinut viime vuosikymmenen ajan uudesta suosiosta, kun elokuvasarja käynnistettiin onnistuneesti uusiksi vuonna 2011 ilmestyneellä Rise of the Planet of the Apesilla. Trilogiaksi asti kasvanut tarina kertoi käytännössä 1960- ja 1970-luvun alkuperäiseen leffasaagaan johtaneet alkuaskeleet Caesar-simpanssin johtaman apinoiden vallankumouksen kautta.
Wes Ballin ohjaama uusi Kingdom of the Planet of the Apes jatkaa käytännössä saamaa saagaa, mutta sijoittuu ajallisesti satojen...
-
Monkey Man | 05.04.24 08:42
Kameran edessä paremmin tunnettu Dev Patel siirtyy ensimmäistä kertaa linssin toiselle puolelle toimintaelokuvassa Monkey Man, johon näyttelijä ammentaa materiaalia niin vanhemmiltaan kuulemista tarinoista kuin omista lempileffoista. Intian alamaailmaan sijoittuva raina oli alkujaan saapumassa suoraan suoratoistopalvelu Netflixiin, mutta kun tuotoksen näki nykyohjaajien kermaan lukeutuva Jordan Peele, sen kohtaloksi vaihtui teatterijulkaisu.
Ja aivan syystä.
Dev Patelin, Paul Angunawelan ja John Colleen...
- ‹ edellinen
- 4 / 90
- seuraava ›









