Filmaatikko.fi - tuoreimmat leffauutiset

Tuoreimmat arvostelut

  • Vangitut
    Vangitut | 16.01.14 11:20

    Kuinka pitkälle olisit valmis menemään suojellaksesi perhettä on elokuvissa usein käytetty teema. Palkittu ohjaaja Denis Villeneuve kantaa oman kortensa kekoon esittäessään yhdenlaisen vaihtoehdon elokuvallaan Vangitut, jonka musertavan synkkä maailma tuntuu painostavammalta kuin varsinainen käsikirjoitus.

    Aaron Guzikowskin raaputuksissa ei ole kylläkään liioin vikaa, vaikka se yltyykin rakentamaan koko kaksi ja puolituntisensa toistuvien yllätyskäänteiden varaan. Tosin käsikirjoituksen eduksi – ja pelastukseksi – on myönnettävä, ettei ...

  • JFK
    JFK | 13.01.14 11:48

    22. marraskuuta 1963 salamurhan kohteeksi joutunut Yhdysvaltain 35. presidentti, John F. Kennedy, on ollut traagisesta tapahtumasta lähtien monien historioitsijoiden ja salaliittoteoreetikkojen suosiossa. Kysymyksiä ovat herättäneet muun muassa monien mielestä puutteelliseksi jäänyt rikostutkinta, taikaluotiteoria sekä syylliseksi leimatun ja sittemmin murhatun Lee Harvey Oswaldin todelliset motiivit.

    Poliittisista elokuvistaan tunnettu Oliver Stone tarjoaa salaliittoteoreetikoille koko rahan edestä pureskeltavaa...

  • Oldboy
    Oldboy | 10.01.14 09:25

    Spike Lee ajautuu tukalaan asemaan uusimmalla ohjaustyöllään Oldboy. Arvostetun korealaismaestro Chan-wook Parkin alkuperäisen sovituksen uusioversio kääntää kymmenen vuoden takaisen mestariteoksen länsimaiselle yleisölle sopivammalle kielelle, eikä edes yritä viedä touhua sen pidemmälle. Lopputulos on esikuvansa miltei identtinen kopio, jonka olemassaololle on vaikea keksiä tarkoitusta.

    Joe Doucett (Josh Brolin) on kusipää. Erään humalahakuisen yön jälkeen mies herää teljettynä pieneen hotellihuonetta muistuttavaan...

  • Kirottu
    Kirottu | 09.01.14 16:28

    Saw-sarjan alulle pannut James Wan jatkaa hyväksi havaitulla kauhulinjalla myös viimeisimmän ohjaustyönsä parissa. Tositapahtumiin perustuva Kirottu on dramatisointi paranormaaleihin ilmiöihin erikoistuneiden Ed ja Lorraine Warrenin vuonna 1971 hoitamasta tapauksesta, jossa uuteen taloon muuttaneen Perronin perhe joutui poikkeuksellisen yliluonnollisten ilmiöiden kohteeksi.

    Uuden aallon kauhuntekijöihin lukeutuva Wan loihtii vakuuttavalla ammattitaidolla lähivuosien parhaimman genreteoksen, jonka teho ei lepää...

  • Mad Max - ukkosmyrsky
    Mad Max - ukkosmyrsky | 07.01.14 18:53

    Neljässä vuodessa ja amerikkalaisella rahoituksella voi saada ihmeitä aikaan – eikä aina parempaan päin. Näin on käynyt valitettavasti myös George Millerin Mad Max -saagan kolmannessa osassa, Beyond Thunderdomessa, jossa tunnutaan unohtavan kaikki, mitkä tekivät kahdesta ensimmäisestä genren merkkiteoksia.

    Mel Gibson jatkaa nimikkohahmonsa tulkintaa elokuvassa, jossa yhteiskunnan sortuminen on muuttunut tuntemattomasta syystä ydinsodaksi. Radioaktiivistuneen maailmankuvan lisäksi valtaosa autoin käydyistä toimintakohtauksista on...