Filmaatikko.fi - tuoreimmat leffauutiset

Tuoreimmat arvostelut

  • The Counselor
    Counselor, The | 16.11.13 18:45

    Arvostettuna kirjailijana paremmin tunnettu Cormac McCarthy on hivuttautunut kuluvan vuosituhannen puolella myös elokuvafanien tietoisuuteen toimimalla pohjana muun muassa sellaisille menestysteoksille kuin Menetetty maa ja Tie. Tästä huolimatta kahdeksankymmenen vuoden kypsään ikään ennättänyt lahjakkuus ei ole tarttunut itse käsikirjoitukseen vasta kuin vuonna 2013, jolloin uutta aluevaltausta yritetään elokuvalla The Counselor.

    Michael Fassbender esittää elokuvan nimikkohahmoa, lakimiestä, joka siirtyy paremman rahan...

  • Escape Plan | 14.11.13 10:15

    Hyviä pakoelokuvia ei ole tehty enää vuosiin, mikä on jo itsessään kovin harmi. Tätä vääryyttä ei paikkaa myöskään Mikael Håfströmin Escape Plan, vaikka raina menee moitteetta kevyenä viihteenä. Tosin varsinaista elokuvaa suuremmiksi tekijöiksi nousevat tuotantoon palkattu pääosakaksikko, Sylvester Stallone ja Arnold Schwarzenegger.

    Herroista vanhempi nähdään elokuvassa vankilapakoja työkseen tehtailevana virkamiehenä, joka suostuu testaamaan uuden huippusalaisen vankilakompleksin pakovarmuutta. Vaan paikan päälle saapuessa...

  • Man Of Steel
    Man of Steel | 13.11.13 10:29

    Amerikkalaisten kuvitteellisen itsetunnon ruumiillistuma, Teräsmies, palaa jälleen valkokankaalle. Zack Snyderin ohjaama Man of Steel aloittaa kaiken taas kertaalleen alusta ja kertoo tuttuakin tutumman kryptonilaisen supersankarin syntytarinan, joka sulautuu osaksi Yhdysvaltain ylemmyyttä ja oikeamielisyyttä korostavaan symboliikkaan.

    Kaukana tuolla jossain (Fan edit: 27,1 valovuoden päässä Maasta) planeetta Krypton on tuhoutumassa. Sisällissodan kynnyksellä olevan sivilisaation viimeinen toivo, vastasyntynyt Kal-El, lähetetään kohti Maata mukanaan...

  • Diana | 08.11.13 10:33

    Suurmiehistä ja -naisista kertovien elämäkertaelokuvien joukkoon saapuu Oliver Hirschbiegelin Diana. Walesin prinsessan viimeisistä kahdesta vuodesta kertova romanttinen draamaelokuva keskittyy tosin varsinaisen henkilökuvan sijaan Dianan sydänsuruihin ja hänen salasuhteeseensa kirurgi Hasnat Khanin kanssa ennen kohtalokasta auto-onnettomuutta.

    Kate Snellin Diana: Her Last Love -kirjan pohjalta rustattu käsikirjoitus leikkaa tosin kohteestaan kovin yksipuolisen ja pinnalliseksi jäävän siivun, eikä...

  • Television uuden zombiepidemian aloittanut The Walking Dead porskuttaa hyvällä hurmoksella eteenpäin. Kolmannelle kaudelle siirtyessään etenkin Robert Kirkmanin sarjakuvan ystävät pääsevät todistamaan pelonsekaisin tuntein, kuinka Frank Darabontin alullepanema ja sittemmin Glenn Mazzaran vetämä televisiosarja onnistuu luovimaan alkuperäisteoksen ylistetyimmän tarinakaaren kunnialla ruudulle.

    Kolmannella kaudella Rick Grimesin (Andrew Lincoln) johdolla matkaavat selviytyjät saavat kokea uuden mahdollisuuden...